tiistai 13. syyskuuta 2016

Rauta ja Petrooli

Rauta ja Petrooli -tapahtumaa vietettiin Riihimäellä viime viikonloppuna.

Lauantaina Lottamuseota ja yhdistystä oli edustamassa lottapuvuissa Riitta, Riitan tyttö Lita ja Satu. Aamupäivä oli pilvinen, mutta iltapäivällä jo aurinkokin näyttäytyi.

Vastiketta jaettiin lauantaina n. 500 mukillista, mielipiteitä tuli paljon mausta ja hajusta. "Laiha kahvi, teen ja kahvin sekoitus,  hyväähän tämä on, kyllä tätä jois jos kahvia ei olis, parempaa kuin huoltoaseman kahvi, tilkka konjakkia kaveriksi" ym...



Paljon kyseltiin vastikkeen ja korvikkeen eroista, ja ylipäätäänkin ihmiset juttelivat kovasti.

 Hyvin oltiin varustauduttu kysymyksiin, oli selvitetty mikä on sikuri, Suomen kahvihistoria oli päntätty ym, mutta silti ihmiset onnistuivat kysymään sellaistakin johon ei osattu vastata, mm. onko Lotta-mukit Arabian Suomen tuotantoa vai ulkomailla tehtyä, mitkä on ainesosien "ohra, ruis, sikuri" suhde vastikkeessa jne.

Lottamuseon museotavaraa oli myös myynnissä ja ihan mukavasti niitä menikin kaupaksi, "Pula-ajan ruokaohjeet" -kirja olikin hittituote joka loppuikin jo ekana päivänä, Koetimme myös Lottamuseota mainostaa ja jakaa esitettä kiinnostuneille. 

Muutama uusi jäsen myös liittyi, hieno juttu, tervetuloa heille!




Sunnuntaina oli paikalla Riitta, Riitan tyttö Lita sekä Marja. 



 Aurinkoinen sää suosi ja vastikkeen jakoa jatkettiin. Riitta pääsi mukaan kulkueeseen joka kiersi Riihimäen keskustassa. 


Alla oleva tarina on Riitan kynästä.
"Lottakomennuksella tilanteet vaihtelevat kuten rintamalinjat. Eilen keittelimme kahvinvastiketta, jota tarjoilimme taistelujen väsyttämille jermuille 500 - 600 pakillista. Kauppansa tekivät myös lottakanttiinimme myyntituotteet. Illansuussa divisioonankomentaja tuli ilmoittamaan, että tänään aamupäivällä järjestetään vihollisen ikeestä äskettäin vapautetussa Riihimäen kauppalassa joukkojemme katselmus ja voitonparaati ja että moottoroitu osasto ottaa mukaansa myös yhden lottasisaristamme. Auringon kirkastaessa kauppalan lähdimme liikkeelle. Pitkästä kurimuksesta kärsineet riihimäkeläiset ottivat meidät riemumielin vastaan. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tästä kotirintamalla kaipaavalle perheelleni kirjoittamaan! Kadun varrella vilkuttaneiden ja hurranneiden kauppalalaisten joukossa huomasin nimittäin viime viikolla ensi-iltansa saaneen filmielokuvan Korpraali Möttösen kujanjuoksun yhden pääroolin esittäjän Janne Katajan. Äskettäin Elokuva-Aitassa esitelty ja joukkojemme viihdytyskiertueeltakin tuttu tähti kuvasi omalta pihaltaan paraatiamme erittäin hyväntuulisena iloisesti huiskuttavien suloisten lastensa kanssa."



Kiitos ikimuistoisesta tapahtumasta!


Terkuin Satu (hallituksen sihteeri)




keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Rauta ja Petrooli Riihimäellä 10-11.9.2016

Yhdistys edustamassa kyseissä tapahtumassa. Tervetuloa bongaamaan lottia vastikepannun kanssa :)


Syyskuun tapaaminen


Aiheena meillä oli tällä kertaa Lotta Hoppanian ilmavalvontakurssi.

Draamaopastus johdatti meidät vuoteen 1943. Lottaopettajar perehdytti meidät ilmavalvonnan perusteisiin. Oppitunnin aikana käsitellään mm. sääoppia, lentokonetyyppitunnistusta ja puhelinviestintää.



Kuvassa "lotta Lempi Hoppania" esittelee Pelti-Heikkinäkin tunnetun Bristol Blenheim -pommikoneen puista pienoismallia.





Jäseniä oli kivasti paikalla, 18 henkilöä. Ja muutama uusi jäsenkin, heille vielä sydämellisesti tervetuloa yhdistykseen!


Saimme kurssitodistukset draamaluennon päätteeksi. Kiitokset luennon pitäjälle!!

Nautimme kahvit ja raparperipiirakat tapaamisen päätteeksi.



Seuraava tapaaminen 4.10 klo 18, pääsemme tutustumaan Ruotsin Majaan, kokoontuminen ennen majalle lähtöä museon aulaan.


Lainaus Lottamuseon sivuilta:
Ruotsin lottajärjestön, Sveriges Lottakårerin, edustajat lahjoittivat Ruotsin Majan Suomen lottien käyttöön vuonna 1941. Rakennuksen asuintiloihin kuului yhdistetty kokoontumis- ja ruokasali, viisi kahden hengen huonetta ja yksi yhden hengen huone, joka oli tarkoitettu keskusjohtokunnan puheenjohtajalle.

Ruotsin Maja lahjoitettiin Suomen lotille lomanviettopaikaksi, ja Lotta Svärd -järjestö käyttikin rakennusta lottatyössä rasittuneitten lottien virkistyskotina. Oleskelu virkistyskodissa oli maksutonta, ja sama lotta sai viipyä siellä 2 – 3 viikkoa.
Ennen Lotta Svärd -järjestön lakkauttamista vuonna 1944 Ruotsin Maja siirrettiin Suomen Naisten Huoltosäätiölle (nykyisin Lotta Svärd Säätiö). Suomen Naisten Huoltosäätiö ylläpiti Ruotsin Majalla lepo- ja toipilaskotia vuosina 1945-1959. Ensisijaisesti se oli tarkoitettu sodan aikana uupuneille ja sairastuneille lotille.

Suomen Naisten Huoltosäätiön omistama liikeyritys Ab Työmaahuolto Oy ja sen eläkesäätiö käyttivät majaa työntekijöidensä virkistyspaikkana vuodesta 1960 aina 1990-luvun loppuun saakka. Yrityksen työntekijät olivat suureksi osaksi entisiä lottia. 2000-luvun alusta lähtien Ruotsin Maja on palvellut taas lepokotina entisille lotille ja pikkulotille.

(Kuva Lottamuseon sivuilta)



Terkuin Satu (hallituksen sihteeri)